Mietin rakkautta ja huomasin yhden aika itsestäänselvän(kin) asian, jota en ennen vain aiemmin ole huomannut. Aloin pohtia sitä kuvaa, mikä minulla on rakkaudesta tv:ssä ja elokuvissa ja sitten toisaalta tosielämässä. Aloin ihmetellä, ja minua alkoi ärsyttääkin se, miten rakkautta aina viihteessä kuvataan. Ensinnäkin, sitä yleensä esiintyy vain "täydellisten" ihmisten välillä. Ensin löydetään joku hyvännäköinen ihminen, sitten rakastutaan ja aletaan seurustella ja kaikki sujuu täydellisesti (tietenkin välillä riidellään dramaattisesti, mutta ei ikinä arkipäivän asioista) . Miksi meidät huijataan uskomaan sellaiseen? Ja miten me uskomme sen ja tyydymme tuhlaamaan aikamme juoksemalla pilvilinnojen perässä, kun ympärillä olisi oikeita ihmisiä? Miksi televisiossa ja elokuvissa ei pikemminkin esitetä tavallisia, ei "ihanne-ihmisiä", kaikkine virheineen? Miksi ei kerrota siitä, miten kaikista arjen ongelmistakin huolimatta suhde pysyy pystyssä? Sen sijaan meidät huijataan uskomaan siirapilla kuorrutettuihin pilvilinnoihin. Onko todellinen rakkaus ja oikeat ihmissuhteet liian pelottava asia esitettäväksi valkokankaalla?